Veripelto

Kaisa Salmen elokuva Veripelto kertoo Kari Harjun suvun tarinan 1918 tapahtumista sekä hänen osallistumisestaan Veripelto-performanssiin Jättömaa-festivaalilla Kouvolassa 2016.

Veripelto käsittelee sisällissodan vaiettuja traumoja ja sukupolvissa siirtyvää hiljaista taakkaa sovinnon hengessä. Veripelto-performanssi järjestettiin Kouvolassa samalla peltoalueella, missä sisällissodan 1918 aikana punaiset teloittivat valkoisia ja hautasivat joukkohautoihin. Sodan päätyttyä haudat avattiin, ruumiit pestiin tunnistettaviksi ja työn tekijät, punaiset, teloitettiin samaisiin hautoihin.

Kaisa Salmi ohjasi ja käsikirjoitti Veripelto-performanssin, johon osallistui noin 300 vapaaehtoista. Yksi vapaaehtoisista, Kari Harju, kaivoi omasta aloitteestaan performanssipäivänä haudan saviseen peltoon sovittaen sukunsa traumaa. Performanssi sai inspiraationsa Merja Turusen väitöskirjatyöstä Veripellot. Musiikin performanssiin ja elokuvaan on säveltänyt Esa Kotilainen ja koreografi-neuvonantajana toimi Panu Varstala.

Veripelto on jatkumoa Kaisa Salmen sisällissota-sarjalle, jonka ensimmäinen osa Fellmanin pelto kokosi vuonna 2013 Lahteen 11 000 ihmistä yhteiseen performanssiin. Fellmanin pelto -elokuva esitetään YLEllä 15.05.2018.

VERIPELTO

Vuonna 1918 tällä paikalla, tähän aikaan, tässä ei taisteltu lainkaan.
Täällä teloitettiin ja haudattiin 124 valkoista.
Tänne tapettiin ja haudattiin 123 punaista.
Punainen terrori oli Suomen synkin.
Valkoinen terrori oli Suomen synkin.
Huono-osaiset rankaisivat julmasti hyväosaisia.
Hyväosaiset rankaisivat julmasti huono-osaisia.
Pelko, kauhu ja kuolema olivat tässä.
Vaikka kaikilla oli hyvä tarkoitus.
Musta, kylmä, syvä ja samea viha teloittajalla.
Musta, kylmä, syvä ja samea viha teloitettavalla.
Punaiset vangit kaivoivat valkoisten ruumiit ylös ja pesivät ne liejusta tunnistettaviksi.
Punaiset vangit teloitettiin lopuksi samoihin kuoppiin, punaisten kapinallisten ruumiit tai osat niistä kaivettiin ylös liejusta tunnistettavaksi omaisille
ja haudattavaksi muualle.
Musta kylmä samettinen viha.
Musta kylmä samettinen viha.
Kosto oli raskas
ja kosto oli raskas kantaa.

– Kaisa Salmi –

Veripelto työryhmää:

Ohjaus ja käsikirjoitus Kaisa Salmi
Leikkaus H-P Vaara
Lavastus Markku Pätilä
Elokuvaus Pietari Peltola Helicam
Kuvaus Aarne Tapola
Muusikot Tomi Hellsten, Noora Salmi, Esa Kotilainen
Sävellys Esa Kotilainen
Pääosa Kari Harju
Performanssin runon lukija Suvi-Sini Peltola
Nainen pellossa Suvi-Sini Peltola
Pesijät pellolla Viivi Kotilainen ja Outi Behm
Tanssija vintillä Viivi Kotilainen
Koreografia performanssissa Kaisa Salmi, Panu Varstala
Performanssin kuraattori Darja Zaitsev
Äänisuunnittelu Tuomas Skopa
Äänitys Viljami Lehtola
Giff Anna Salmi
Tuotanto Kaisa Salmi

Next Pumppuhuone
© 2020 Kaisa Salmi